Sieni-nokkoshyytelö ja sienisipsit

Hyvänmaunrajalla kontribuoi syyskuun ruokablogihaasteeseen ajattelemalla metsäiset ainekset eri tavoin.

Sienisipsit lampaankäävästä lepäävät nokkospedillä. Erinomaista pikkupurtavaa.

Suomalaisissa ruokablogeissa kiertää erittäin hauska kuukausittainen haaste. Mielenkiinnolla olemme seuranneet sitä, miten kekseliäitä ruokia ihmiset saavat aikaan. Päätimme osallistua oman pienen aivoriihemme tuottein. Syyskuun haasteen teemana oli ”Jos metsään haluat mennä nyt”. Haasteeseen kuului luoda alkupala metsäisistä antimista, jotka on kerätty haasteen asettamissa aikarajoissa. Innokkaina tuoreiden raaka-aineiden hyödyntäjinä päätimme esittää oman versiomme metsän antimien hyötykäytöstä. Metsään siis…

Sami suoritti luonnon voimien uhmaamista sateisena tiistaipäivänä, tuloksena pari litraa suppilovahveroita, litra lampaankääpiä sekä kasa nokkosenlehtiä. Tarkoituksena oli loihtia joko keittoa tai jotain eksoottisempaa. Valitettavasti Mikko ehti jo blogata loistavan suppiskeittonsa, joten päädyimme siihen eksoottisempaan vaihtoehtoon. Valmistimme hyytelön, minkä pohjana toimi Mikon mainion keiton jämät ja päällisenä kasvisliemihyytelö sienillä ja nokkosilla höystettynä. Lisukkeena toimii lampaankäävästä uunissa paistetut sipsit. Vangitsimme siis metsän maut ja olemuksen kuutioon.

Sieni-nokkoshyytelö

Näitä tarvitset:

  • 6 dl vettä
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 1 dl suppilovahveroita
  • 1 tl agar-agaria
  • 10 nokkosen lehteä
  • 1 dl suppilovahveroita

Tee näin:

  1. Kiehauta vesi ja liuota siihen kasvisliemikuutio.
  2. Laita yksi desi sieniä veteen uimaan ja luovuttamaan ihanaa makuaan.
  3. Keittele hiljalleen 15 minuuttia.
  4. Lisää agar-agar ja kiehauta terästetty kasvisliemi.
  5. Vala kasvisliemi kantikkaaseen noin litran vetoiseen laakeaan muoviastiaan. Meillä kerros oli noin neljän sentin paksuinen. Anna jäähtyä hetkisen.
  6. Tällä välin ryöppää nokkosen lehdet käyttämällä ne noin 20 sekunnin ajan kiehuvassa vedessä ja nostelemalla ne reikäkauhalla talouspaperin päälle kuivumaan.
  7. Kun liemi jäähtyy ja alkaa osoittaa hyytelöitymisen merkkejä töki sinne sieniä (hattu alaspäin) ja ryöpättyjä nokkosen lehtiä.
  8. Anna hyytyä jääkaapissa puolisen tuntia.
  9. Pehmennä liivatteet kylmässä vedessä.
  10. Purista pehmenneistä liivatelehdistä vesi pois ja liuota ne tilkkaan kiehuvaa vettä.
  11. Sekoita liivateliuos lämmitettyyn suppilovahverokeittoon ja anna jäähtyä hetkisen.
  12. Vala terästetty keitto kasvisliemihyytelön päälle ja laita koko komeus jääkaappiin hyytymään noun puoleksi tunniksi.
  13. Kumoa hyytelö tarjottimelle tai leikkaa valmiiksi alkupala annoksiksi ja tarjoile lampaankääpäsipsien kanssa.

Sienisipsit

Näitä tarvitset:

  • 1 l lampaankääpiä
  • oliiviöljyä
  • suolaa

Tee näin:

  1. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.
  2. Siivuta lampaankäävät noin puolen sentin paksuisiksi siivuiksi.
  3. Voitele siivut öljyllä ja asettele ne leivinpaperoidulle uunipellille.
  4. Ripottele päälle suolaa maun mukaan.
  5. Paista uunissa 30-40 minuuttia, kunnes sipsit ovat ruskistuneet kauniisti.
  6. Tarjoile sienihyytelön kaverina tai erikseen vaikka nokkosenlehtipedillä.

Hauskaa oli ja sipsit olivat oikein maukkaita. Huomasimme tosin jälkikäteen, että Jokapäiväisen Leivän Hanna oli meistä riippumatta kokkailuamme seuraavana päivänä osallistunut kisaan hauskoilla mustanpuhuvilla sienisipseillään. No, eihän hyvää ruokaa voi usealla eri reseptillä pilata, ja kertaus on opintojen äiti, joten pidämme alkuperäisen julkaisusuunnitelmamme.

Sieni-nokkos-hyytelöstä saa helposti todella näyttävän alkupalan, mutta makuteknisesti sen resepti kaipaa vielä lisäkehittelyä. Kasvisliemiosuus on maultaan hieman pliisua, joten siihen tarvitaan lisäpotkua. Tässä rajakokkien yksilölliset versiot alkupalasta:

Samin hyytelö on päässyt valokeilaan ja saanut kaverikseen hieman balsamicosiirappia.
Santun hyytelön seurana esittäytyvät sienisipsit, koristeena balsamicosiirappiraidoitus.
Mikko S:n sienihyytelö lepää nokkospedillä. Läpileikkaus metsään.
Mikko L:n hyytelö edustaa skandinaavista modernia muotoilua.

4 kommenttia artikkeliin “Sieni-nokkoshyytelö ja sienisipsit

  1. Hienot mielet ajattelevat hienosti samalla tavalla ;) Mutta ainakin sipsimetodinne erosi omastani. Käävästäkin sipsit on varmaan ihan sikahyviä!

  2. Voiks noita nokkosenlehtiä syödä oikeasti käsittelemättä..? Miten ois ollut ketunleivät?

  3. Kyllä niitä käsittelemättäkin voi syödä, mutta tässä reseptissä ne ryöpättiin pikaisesti kiehuvan veden kautta.

    Santtu tosin pisteli niitä ihan sellaisenaankin :)

  4. Niin, tämä tapahtui Samin vakuuttelujen jälkeen, että maaseudulla on puhdasta. Ja olihan siinä vähän vetoa mukana ”et uskalla syödä….” :)


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Muuta hyvää settiä