Sienikääryleet ja pinaattilisäke

Kaalikääryleitä varioiden sienillä ja kurtulla.

Halu kokeilla suomalaisia perinneruokia on kytenyt meidän pienessä taloudessamme jo jonkin aikaa. Kokeilulistalla ovat kalakukko, karjalanpiirakat, kaalikäärylet jne. Nyt kattilaan päätyi iso savojinkaali eli kurttukaali. Sisään päätettiin laittaa sieniä, ja tuoreosastolta mukaan tarttuikin hienoja portobelloja. Kääryleistä tuli oikein herkullisia ja suolaisenmakea pinaattilisäke maistui ihanalta!

Kääryleet

  • 3 pientä keltasipulia
  • 4 valkosipulin kynttä
  • 300 g portobellosieniä
  • 360 g herkkusieniä
  • 1,2 kg savojinkaalia
  • 70 g tuoretta pinaattia
  • 1 punainen paprika
  • ½ tl mustapippuria
  • ½ tl kanelia
  • ½ tl inkivääriä
  • 1 rkl vasikanfondia
  • ½ tl suolaa
  • 1 rkl siirappia
  • 1 dl risottoriisiä keitettynä kypsäksi
  1. Laita viiden litran kattilaan vettä keittymään reilusti yli puolen välin.
  2. Poista kaalikerästä uloimmat lehdet, ja poista kova kanta pienellä veitsellä kovertaen.
  3. Laita kaali keittymään kattilaan puoleksi tunniksi.
  4. Silppua sillä aikaa sipuli ja valkosipuli pieneksi.
  5. Poista sienistä pieni pala kantaa ja pienennä kuutioiksi.
  6. Pienennä paprika kuutioiksi.
  7. Silppua pinaatti.
  8. Kuullota sipuleita pannulla voissa. Lisää sienet, paprika ja pinaatti. Kuullota kunnes sienet ovat menneet kasaan luovuttaen nestettään.
  9. Lisää mausteet ja fondi.
  10. Lisää keitetty riisi.

Pinaattilisäke

  • pinjansiemeniä
  • voita
  • pinaattia
  • rusinoita
  1. Paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla kauniin ruskeiksi. Siirrä pois.
  2. Paista pinaattia ja rusinoita voissa hetkisen verran.
  3. Tarjoile pinjansiementen kera.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Muuta hyvää settiä