Juustokakku neljällä tavalla

Otetaan perinteinen juustokakku, pilkotaan se osiin ja kootaan uudelleen neljällä tavalla, molekyylikokkausta hyväksi käyttäen. Tuloksena mango sushi, juustokakku ”englannin lakuja”, Juustokakku mangokeksillä ja keksikuorrutettu juustokakkupallero mangokastikkeella.

Tuskin olen kauheasti väärässä jos väittäisin että liki joka taloudessa on edes joskus valmistettu tai nautittu juustokakkua. Juustokakun alkeismuodon tunsivat jo muinaiset Kreikkalaiset ja se on aikojen saatossa ja ainesten kehittyessä jalostunut juhlapöytien ja sunnuntaikahvien himoherkuksi. Juustokakun voi valmistaa useilla tavoilla ja tässä reseptissä käsittelen tuorejuustosta ilman uunia valmistettavaa versiota. Pakollinen poikkeus säännöstä ovat mangokeksit, minkä valmistuksessa uunikuivaus on välttämätön vaihe.

Ilman uunia valmistettava juustokakku koostuu kolmesta peruselementistä: pohja, minkä valmistukseen käytetään yleensä keksinmuruja ja voita; Juustotäyte minkä pääaineet ovat tuorejuusto ja kermavaahto; sekä kastike, minkä voi valmistaa lähes mistä vain. Kahden viimeksimainitun kerroksen rakentaminen vaatii lisäksi hyytelöimisainetta (yleensä liivatetta), jotta kakkuun aikaansaatu ilmava rakenne saadaan pysyvämmäksi. Kastikepohjaksi valitsin tällä kertaa mangon.

Tämän harjoituksen pohjana oli eräänä perjantaina saamani päähänpisto juustokakun osien järjestelemisestä eri tavoilla. Pienen aivoriihen jälkeen päädyin kokeilemaan neljää eri variaatiota, joiden kaikkien perusraaka-aineet ovat samat, mutta rakentaminen vaatii tavasta riippuen hieman harrastelua. Kannattaakin valmistaa kaikki osat valmiiksi ennen loppukokoamishässäkkää. Suosittelen myös lukemaan loppusanat ennen harrastelun aloittamista.

Mangokeksit

Näitä tarvitset:

  • 1 kypsä mango

Tee näin:

  1. Kuori ja paloittele mango.
  2. Soseuta se sauvasekoittimella pyreeksi.
  3. Kaada pyre leivinpaperoidulle uunipellille ja tasoita noin 5 millin paksuiseksi levyksi. Vaihtoehtoisesti voit kaataa pyreen esim. metallisiin piparimuotteihin, jolloin saat valmiita kuvioita.
  4. Kuivata n. 50 asteisessa uunissa useita tunteja kunnes pyreestä on kuivunut hyvin kasassa pysyviä, mutta pehmeitä keksejä. Kiertoilma on kova sana tässä yhteydessä. Voit myös varovasti kääntää keksit kun ne ovat kuivuneet muutaman tunnin, jolloin kuivatusaika hieman lyhenee.
  5. Ota valmiit keksit syrjään odottamaan täyttöä. Jos käytit muotteja niin irroita keksit muoteista varovasti terävällä veitsellä.

Mangolevy

Näitä tarvitset:

  • 1 prk lasten mangososetta
  • 1,5 tl liivatejauhetta

Tee näin:

  1. Sulata liivatejauhe tilkkaan kiehuvaa vettä.
  2. Sekoita mangosose liivateliemeen.
  3. Vala seos laakeaan astiaan tasaiseksi levyksi. Itse käytin pientä uunipeltiä missä oli folio päällä.
  4. Anna hyytyä jääkaapissa pari tuntia.
  5. Hyvin varovasti, kumoa levy leivinpaperille ja siirrä odottamaan kasausvaihetta. Levy rikkoontuu äärimmäisen helposti joten tämä vaihe vaatii kärsivällisyyttä kokilta.

Pohja

Näitä tarvitset:

  • 100 g keksejä (itse käytin dominoja)
  • 25 g voita

Tee näin:

  1. Rouhi keksit muruiksi.
  2. Sulata voi ja sekoita se hyvin keksinmuruihin.
  3. Muotoile tasaiseksi ohueksi levyksi leivinpaperille ja siirrä jääkaappiin jähmettymään.
  4. Noin 15 minuutin kuluttua ota levy pois kaapista ja leikkaa siihen tarvitsemasi kuviot (esim ruudukko englannin lakuja varten, ja ohuita pötköjä sushia varten). Kuvioita ei tarvitse erotella, riittää että massaan jää veisen viillot. Ellet tee viiltoja tässä vaiheessa, et pysty tekemään niitä enää kun pohja jähmettyy lopulliseen muotoonsa.
  5. Laita pohja takaisin jääkaappiin jähmettymään tunniksi.

Juustotäyte

Näitä tarvitset:

  • 200 g antikevyttä, maustamatonta tuorejuustoa
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1 dl sokeria
  • 1/2 dl sitruunamehua
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 3 tl liivatejauhetta

Tee näin:

  1. Laita tuorejuusto, sitruunamehu, sokeri ja vaniljasokeri yleiskoneeseen ja vatkaa tasaiseksi massaksi.
  2. Vatkaa kerma vaahdoksi.
  3. Sulata liivatejauhe tilkkaan kiehuvaa vettä.
  4. Vatkaimen käydessä, kaada liivate ohuena nauhana tuorejuustoseokseen.
  5. Vatkaa hetki jotta seokseen sekoittuu ilmaa ja liivateliemi jäähtyy.
  6. Nostele kermavaahto esim. nuolijalla varovasti tuorejuustoseoksen joukkoon. Älä sekoita kovaa ettet tuhoa kermavaahdon kuplia.

Koristeluun:

  • Keksinmuruja
  • Mangososetta

Kun esivalmistelut on tehty, on aika alkaa harrastelemaan.

Juustokakku sushit

  1. Leikkaa mangolevystä n. 10 cm x 10 cm pala.
  2. tasoita palan päälle noin sentin kerros juustotäytettä siten, että itseäsi lähimmän ja kauimman sivun viimeiset 2 cm jäävät täyttämättä. (täytepalan koko siis 6 cm x 10 cm).
  3. Painele täytteen alkupäähän esim lusikalla lovi koko pituudelle.
  4. laita tekemääsi loveen pohjasta tekemäsi keksipötköjä koko loven matkalle.
  5. Kääri sushi varovasti rullaksi ja leikkaa terävällä veitsellä siitä paloja.
  6. Anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti ennen tarjoilua.

Sushin teko visualisoituna

Juustokakku ”englannin lakut”

  1. Ota noin 1 dl juustotäytettä ja tasoita se sileäksi levyksi leivinpaperille.
  2. Hyydytä juustotäytelevy jääkaapissa tai pakastimessa (älä anna jäätyä).
  3. Kun juustotäytelevy on hyytynyt, ota mangolevy ja pohja, mihin teit valmiin ruudukon, esiin.
  4. Leikkaa mangolevystä ja juustotäytelevystä saman kokoisia paloja kun olit leikannut pohjakeksistä.
  5. Kasaa paloista englannin lakuja. Mikään ei rajoita luovuutta kolmeen kerrokseen joten tee niin monikerroksisia kuin hyvältä tuntuu.

Juustokakku pallerot

  1. Ota 2 dl juustotäytettä ja muotoile siitä leivinpaperille kananmunan kokoisia palleroita.
  2. Anna palleroiden hyytyä jääkaapissa noin tunti. Halutessasi voit tasoittaa niitä kun ne ovat hyytyneet pyörittelemällä niitä kämmenien välissä varovasti ja sitten hyydyttämällä ne uudelleen.
  3. Ota n. 25 g koristeeksi tarkoitettuja keksinmuruja ja levitä rouhe lautaselle.
  4. Pyörittele hyytyneet juustokakkupallerot keksirouheessa juuri ennen tarjoilua pitääksesi keksin rapeana.
  5. Tarjoa mangososeen kanssa.

Mangopalleroista saa myös hauskasti tehtyä juustokakkukananmunan pyörittelemällä pallerot esim. kookoshiutaleissa ja injektoimalla palleroiden sisään 5 ml mangososetta.

Juustokakkukananmuna

Juustokakku hedelmäkeksillä

  1. Leikkele mangokekseistä haluamiasi kuvioita saksilla tai käytä valmiiksi muotittamiasi kuvioita.
  2. Ota noin 1 dl juustotäytettä ja joko lusikoimalla tai pursottamalla, laita sitä mangokeksien päälle.
  3. Anna hyytyä jääkaapissa.
  4. Ripottele päälle keksinmuruja juuri ennen tarjoilua.

Loppusanat

Tämä molekyylikokkaus kelpasi koemaistajille poikkeuksellisen hyvin. Tekeminen on toisaalta melkoista sähellystä enkä suosittele edes harkitsemaan harrastelua mikäli vieraat ovat tulossa samana päivänä. Hedelmäkeksien teko on helppoa, mutta ottaa aikaa useita tunteja. Sushin tekeminen vaatii kokilta poikkeuksellisen pitkää pinnaa ja terävää lastaa. Kenties liivatteen lisäämisellä levystä saisi kestävämmän, mutta samalla rakenne kärsii kun levystä tulee kumimainen. Mangolevyä kannattaakin tehdä enemmän kuin ohjeessa neuvotaan jolloin harjoitteluvaraa on enemmän. Englannin lakut olivat helppoja ja maukkaita, tosin niissä keksin osuus kokonaisuudesta on huomattavan iso ja se osaltaan vaikuttaa myös makuun. Ehdottomasti positiivisin kokeilu olivat pallerot, sillä niitä oli helppo tehdä ja pienellä lisävaivalla saat tehtyä tuon hauskan kananmunaefektin. Luultavasti tulen vääntämään näitä kaikkia muotoja uudelleen myös tulevaisuudessa.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Muuta hyvää settiä