Unkari on meille Suomalaisille hieman tuntemattomampi viinimaa, eikä Unkarin viinien maine ole ollut viimeisten vuosikymmenten aikana kovinkaan hyvä, kiitos huonolaatuisen Egri Bikaverin, jota rakas monopolimme tarjosi meille aavistuksen liian kauan. Tokajin makeista jälkiruokaviineistä varmasti jokainen on kuullut, mutta muiden alueiden viinit ovat suurimmalle osalle meistä mysteeri. Tätä mysteeriä lähdin tutkimaan syys-lokakuun vaihteessa parin viikon ajaksi.
Matkani alkoi Szekszardin viinialueelta, Tolnan läänistä, eteläisessä Unkarissa. Szekszard on yksi Unkarin ensimmäisistä viininviljelyalueista ja sen historia ulottuukin aina ajanlaskun alun tienoille. Szekszardin alue on tunnettu erityisesti punaviineistä ja paikallinen lajike, nimeltään Kadarka, on alueen tunnusmerkki. Kadarkasta tehdään raikkaita, hieman Uuden-Seelannin Pinot Noir-tyylisiä kevyitä lajikeviinejä, mutta se on myös pohjana maailmankuululle Szekszardi Bikaverille. Muita alueelle tärkeitä lajikkeitä ovat Kekrankos, Merlot ja Cabernet Franc, josta tehdään todella upeita puhtaita lajikeviinejä. Toki alueella viljellään muitakin lajikkeita, mutta niiden merkitys ei ole yhtä suuri kuin edellä mainittujen.
Ensimmäiset kolme päivää vietin työskennellen Baron von Twickelin tilalla viinintekijä Peter Urbanin johdolla. Baron von Twickel on suuri ja moderni viinintuotantolaitos, jossa perinteet ovat väistyneet nykypäivän kilpailun edessä ja tilalle on tullut modernien teknoviinien valmistus. Tarhoilla harrastetaan edelleen käsinpoimintaa paikallisen väestön voimin, mutta minkäänlaista laaduntarkkailua ei suoriteta. Kaikki rypäleet poimitaan 25 kilon laatikoihin, joista ne kipataan suureen avolavaan köynnösrivien päässä. Alimmat rypäleet murskautuvat ja mehu valuu lavan pohjalle alkaen hapettua välittömästi. Päällimmäiset rypäleet puolestaan kiehuvat paahtavan auringon alla. Seassa on niin raakoja, kuin homeisiakin rypäleitä. Osilla tarhoista poiminta suoritetaan moderneilla keruukoneilla, mikä tuo omat etunsa huonosti suoritettuun käsinpoimintaan verrattuna. Kone suorittaa poiminnan nopeasti, jättäen raa’at rypäleet pensaisiin ja rypäleet saadaan nopeammin pois paahtavan auringon alta.
Rypäleiden saapuessa viininvalmistamoon ne kipataan suoraan valtavaan ranganpoistokoneeseen, josta ne pumpataan suoraan tankkeihin tai valkoviinin tapauksessa puristimen kautta tankkeihin. Mitään laaduntarkkailua ei suoriteta tässäkään vaiheessa. Viininvalmistamon yhteydessä on laboratorio, josta löytyvät modernit laitteet mehun koostumuksen analysointiin. Analyysin perusteella viiniin lisätään tarvittaessa sokeria, happoja, tanniinia tai mitä ikinä milloinkin tarvitaan. Käymisen käynnistämiseen valitaan varastosta kyseiselle viinille sopiva hiiva, joka tarvittaessa lisää haluttua makua viiniin. Lopputulos on hyvä, helposti juotava viini, jota nykypäivän markkinat kaipaavat, mutta se ei mitenkään tuo esille viinin alkuperää tai vuosikertojen tuomia vaihteluita. Viiniltä puuttuu persoonallisuus…
Baron von Twickelillä on myös oma taimitarha, jossa kasvatetaan juurakkoja Eurooppalaisia köynnöksiä varten. Tila myy juurakkoja myös muille viininviljelijöille.
Kolmen päivän työrupeaman loppumista juhlistimme kukkulan päällä sijaitsevan vanhan ränsistyneen kappelin edessä, grillailemalla herkkuja nuotiolla ja nauttien Baron von Twickelin viineistä. Oli aika hyvästellä Peter toistaiseksi ja jatkaa matkaa…
Szekszardissa ollessani vierailin myös muutamalla muulla tilalla. Niistä ensimmäinen oli Takler, joka on muiden viininvalmistajien mielestä yksi alueen parhaista tiloista. Takler on 300 vuotta vanha perheyritys, joka on pikkuhiljaa laajentanut toimintaansa omistaen nykyään reilut 60 hehtaaria viljelyksiä, joista valmistetaan reilut puoli miljoonaa pulloa viiniä. Takler panostaa laatuun, joka näkyi heti tilalle saavuttaessa. Rypäleet saapuvat 25kg laatikoissa tilalle, jossa ne ensin lajitellaan ja vasta sen jälkeen prosessoidaan. Taklerin vastavalmistuneet tuotantotilat ja kellarit kaariholveineen ovat vaikuttavat. EU-rahoituksen myötä kellariin on rakennettu tilat myös isompien juhlien järjestämistä varten. Taklerin viinit olivat tasaisen laadukkaita, mutta ehkä tilan hieman jäykkä tunnelma sai viinitkin tuntumaan aavistuksen kliinisiltä. Kadarka ja Bikaver olivat tyylikkäitä, mutta hinta-laatusuhde ei vastannut sitä mitä myöhemmin reissullani kohtasin…
Toisena vuorossa oli Heimann, joka teki minuun erittäin suuren vaikutuksen. Osasyynä oli karismaattinen isäntä Zoltan Heimann, joka iloisella ja rennolla otteella esitteli tilansa, viininsä ja filosofiansa viinien takana, mutta pääsyy oli kuitenkin aitous, joka heijastui joka asiassa. Ei tarvita miljoonien eurojen holvikaarilla varustettuja moderneja kellareita lumoamaan vierailijoita, sillä viinit puhuivat puolestaan ja tekivät tästä paikasta ikimuistoisen. Heimann omistaa noin 20 hehtaaria viljelyksiä, joissa viljellään pääasiassa samoja punaisia lajikkeita kuin muillakin tiloilla, mutta myös pieni määrä Viognieria. Tila panostaa luonnonmukaiseen viljelyyn ja poiminta hoidetaan käsin. Viinit valmistetaan perinteisin metodein ja joka vaiheessa panostetaan laatuun.
Heimannin viinit olivat sitä tasoa, että ensimmäistä kertaa reissun aikana aloin uskoa Unkarin pystyvän tuottamaan laatua, joka kilpailee kenen tahansa kanssa ilman tasoitusta. Erityisesti esille nousivat tilan Cuvee-viinit, jotka olivat myös hinta-laatusuhteeltaan erinomaisia.
Viimeinen tila missä Szekszardissa vierailin oli Bodri. Tila oli jälleen klassinen esimerkki siitä mihin Unkarin viiniteollisuudessa nykypäivänä panostetaan. EU-rahoituksen avulla Bodri oli rakentanut valtavan linnan Szekszardin kaupungin laitamille, tekojärvineen ja helikopterikenttineen. Serbialaisen sotapoliisin näköinen isäntä esitteli vielä osittain rakenteilla olevia tilojaan, jotka enteilivät suurta tuotannon kasvua lähivuosina. Bodrin viinit eivät kuitenkaan herättäneet mitään suuria tunteita, vaikkakin talon lippulaiva Optimus Cuvee olikin tyylikäs viini ja jopa hinnaltaan vielä kohtuullinen.
Szekszardista matka jatkui kohti Unkarin eteläisintä viinialuetta Villanya, jossa valmistetaan sekä puna-, että valkoviinejä. Alueen tavaramerkinä toimii Portugieser niminen lajike, mutta siellä viljellään runsaasti myös muita punaisia lajikkeita, kuten Cabernet Sauvignon, Merlot, Zweigelt ja Kekfrankos, sekä valkoisia lajikkeita kuten Chardonnay, Olaszrizling, Harslevelu, Tramini ja Rajnai Rizling.
Majoituin Bockin viinitilan yhteydessä toimivaan hotelliin, jossa on myös kylän yksi suosituimpia ravintoloita. Hienot modernit tilat luovat upeat puitteet viettää aikaa Villanyn kauniissa viinikylässä. Bockin viinit ovat tunnettuja ympäri maailmaa ja niistä kolme on päätynyt Alkon valikoimaankin asti. Tilan omistaja Josef Bock on toiminut tilan johdossa 30 vuotta ja on nykyään koko Unkarin yksi vaikutusvaltaisimmista viinivaikuttajista. Tila on kasvanut vuosi vuodelta ja kattaakin nykyään jo 60 hehtaaria omia viljelyksiä. Tälläkin hetkellä tilalla on menossa laajennustyöt, kuten Unkarin nykytilanteeseen kuuluu. Maistelin upean lounaan yhteydessä tilan kaikki viinit ja lisäksi vielä tynnyrinäytteitä yhdessä talossa jo kymmenen vuotta työskennelleen sommelierin kanssa. Talon ykkösviini Magnifico oli nimensä veroinen, eikä jättänyt epäilystä sille, etteikö myös Villanyssa osata tehdä maailmanluokan viinejä.
Seuraavana päivänä vuorossa oli Tiffan’s, jonka omistaja Ede Tiffan on toiminut pitkän aikaa mm. Villanyn alueen viinintekijäyhdistyksen puheenjohtajana. Hänet on valittu myös ensimmäisenä vuoden viinintekijäksi Unkarissa vuonna 2000 ja vuotta aikaisemmin hän sai Unkarin hallitukselta arvostetun kunniamaininnan tekemästään työstä viinien parissa. Valitettavasti en päässyt tutustumaan tarkemmin tilan viininvalmistustiloihin, sillä Ede haluaa pitää kaiken mahdollisimman salassa. Viinit pääsin kuitenkin maistamaan, mutta kaikesta arvostuksesta ja maineesta huolimatta viinit eivät puhutelleet. Vierailu jätti kokonaisuudessaan minut hieman kylmäksi.
Matka jatkui ja vuorossa oli Wunderlich, joka osoittautui koko reissun surkeimmaksi kohtaloksi. Uskomattoman upeat uudet ja modernit EU-rahoilla rakennetut tilat kiilsivät ja kaikki toimi automatiikalla. Jopa vessan ovet avautuivat liiketunnistimien avulla, mutta valitettavasti kaikki mikä kiiltää ei ole kultaa. Tilan moderni ilme oli siirretty myös pullojen etiketteihin, jotka olivat todella tyylittömät, eikä pullon sisällä viiniksi kutsuttu neste ollut edes juomakelvollista. Huhut kertovat, että tila on pyytänyt apua viinin laadun parantamiseksi, mutta ehkä sitä olisi kannattanut miettiä jo ennen kymmeniä miljoonia maksaneiden tilojen rakentamista.
Jatkoin matkaa tien toisella puolella olevalle Geren tilalle, joka on yksi Unkarin kuuluisimmista tiloista. Alkon valikoimaankin on eksynyt Geren Portugieser viini. Attila Gere ja hänen vaimonsa Katalin aloittivat viininviljelyn pienellä, vain noin hehtaarin kokoisella palstalla, jonka saivat vanhemmiltaan häälahjaksi. Vuosikerta 1986 oli ensimmäinen vuosikerta, joka päätyi pulloihin ja markkinoille. Nykypäivänä Gere omistaa jo reilut 50 hehtaaria viiniviljelyksiä, hotellin, sekä fine dine ravintolan Villanyn keskustassa. Tähän kyseiseen ravintolaan päädyinkin tilakierroksen jälkeen nauttimaan kahdeksan ruokalajin illallisen, sekä maistelemaan tilan viinejä. Klassinen Bordeaux-sekoitus Kopar ja Merlot-viini Solus olivat ylitse muiden. Nämä kaksi viiniä olivat taidonnäytteitä, joilla Unkaria on helppo nostaa maailmankartalle. Ruoka Geren ravintolassa oli yhtä hienoa kuin nämä kaksi viiniä, joten jatkoin tyytyväisenä matkaa.
Tapasin illalla vielä uuden ystäväni Peter Urbanin Baron von Twickelin tilalta, jonka seurassa matka jatkui pienen Maul-nimisen tilan baariin. Maistettuani tilan viinit on pakko nostaa esille erityisesti yksi viini. Hedonista on Maulin Merlot Reserve, jossa on huikeat 17% alkoholia. Hedonista on valmistettu niin, että ensin Merlot kypsyy uusissa tammitynnyreissä vuoden verran, jonka jälkeen valitaan 4 parasta tynnyriä. Näiden tynnyreiden viini sekoitetaan ja laitetaan vielä vuodeksi uusiin tammitynnyreihin kypsymään. Kahden vuoden tammikypsytyksen jälkeen tuloksena on runsas, täyteläinen ja herkullisen suklainen viini.
Villanyn viimeisenä kohteenani oli alueen uusin viinitila nimeltä Sauska, jonka ensimmäinen vuosikerta on vuodelta 2006. Nuori viinintekijätiimi on energinen ja he pyrkivät panostamaan laatuun. He pyrkivät tuomaan esille vuosikerran, maaperän ja rypäleen luonnollisia ominaisuuksia mahdollisimman hyvin. Viinien tyyli on nuorekas ja moderni, kuten pullojen tyylikkäät etiketitkin. Modernien valmistustilojen lisäksi tilalla on upea fine dine ravintola, jossa lounaan yhteydessä nautiskelin Sauskan hienoista viineistä. Vaikka Sauska onkin nuori viinitila, jonka historia ei ulotu pitkälle, se on silti onnistunut lyhyessä ajassa luomaan uskottavan ja laadukkaan lopputuloksen. Tulemme varmasti kuulemaan Sauskasta vielä tulevaisuudessa.
Matkani jatkui Villanysta kohti Balaton-järveä ja tarkemmin kohti Balatonlelle-nimistä kylää. Balatonin alue on tunnettu pääasiassa valkoviineistä ja punaviinien osuus onkin aivan marginaalinen. Olaszrizling on alueen ylivoimaisesti yleisin lajike, mutta myös muita valkoisia lajikkeita viljellään.
Ensimmäisenä vierailukohteena Balatonin alueella oli Garamvarin tilalla. Törmäsin tilalla ensimmäistä kertaa erikoiseen lintujen karkoitusjärjestelmään. Palstoille oli asennettu laitteita, jotka pitivät haulikon laukausta muistuttavaa ääntä minuutin välein. Ilmeisen toimiva keino, sillä lintuja ei näkynyt missään, mutta meteli oli hieman häiritsevää koittaessani maistella viinejä terassilla. Valitettavasti Garamvarin kaikki valko- ja punaviinit olivat täysin mitäänsanomattomia. Ainoat mitkä nousivat esille olivat upeat kuohuviinit, mutta niihin palataan myöhemmin kun vierailen Garamvarin toisella tilalla missä kuohuviinit valmistetaan.
Toisena kohteena Balatonin alueella Badacsonyssa vierailin Szeremleyn tilalla. Valitettavasti tilan kaikki viinit olivat täysin sieluttomia, eivätkä herättäneet mitään tunteita. Ainoa viini mikä edes teoriassa herätti kiinnostusta oli Pinot Noirista tehty valkoviini, mutta toteutus siinäkin oli ala-arvoinen.
Hieman turhalta tuntuneen Balatonin vierailun jälkeen matkani jatkui kohti Tokajin aluetta, joka sijaitsee Unkarin koilliskulmassa. Tokajin viinialue on saanut nimensä saman nimisen kaupungin mukaan. Se on ensimmäinen Unkarilaisten perustama viinialue ja on tunnettu pääasiassa jalohomeisista jälkiruokaviineistään. Tokaj on suljettu viinialue, jossa myös sallitut lajikkeet ja tuotantomäärät ovat rajattu. Yleisin lajike alueella on Furmint, josta valmistetaan sekä kuivia valkoviinejä, että makeita jalohomeisia jälkiruokaviinejä. Muita lajikkeita alueella ovat Harslevelu, Sarga muskotaly, Zeta ja Köverszölö.
Tokajin alueen Aszu-viinien makeutta mitataan Puttonyos-luvulla välillä 3-6. Luku tarkoittaa perinteisen korien määrää jalohomeisia rypäleitä yhdessä tynnyrissä. Toinen tapa ajatella asiaa on jakaa pullo seitsemään osaan, jolloin luku kertoo jalohomeisien rypäleiden osuuden pullossa. Mikäli viini on tehty puhtaasti jalohomeisista rypäleistä, sitä kutsutaan nimellä Nectar tai Aszu Eszencia.
Ensimmäinen vierailuni suuntautui modernille Disznókön tilalle, joka on saanut nimensä vanhan näköalatornin vieressä sijaitsevan valtavan kiven mukaan. Disznókö tarkoitta kirjaimellisesti ”sikakivi”, sillä kivi muistuttaa muodoltaan hieman villisikaa. Rakennukset ovat palkitun arkkitehdin, Dezső Eklerin, vuonna 1995 suunnittelemia ja ovat koko Unkarin ellei koko keski-Euroopan vaikuttavimmat tyyliltään. Tilalla on 150 hehtaaria viljelyksiä ja on kuulunut korkeimpaan luokitukseen jo vuodesta 1772. Nykyään tilan omistaa Axa-vakuutusyhtiö, joka on tehnyt merkittäviä investointeja tilalla.
Tilan viinit olivat herkullisia, mutta nostan esille Eszencian vuodelta 2000, jossa on sokeria huikeat 670g/l ja alkoholia vain 1.5%. Yhden puolen litran pullon tuottamiseen tarvitaan 35 kiloa jalohomeisia rypäleitä, jonka keräämiseen yhdeltä poimijalta menee 6 päivää. Näin ollen 450 euron hinta ei ihmetytä enää niin paljon.
Disznókön tilalla on myös yksi alueen kuuluisimmista ravintoloista, josta matkani jatkui lounaan jälkeen paikalliselle tynnyriverstaalle. Käytyäni muutama kuukausi sitten Burgundissa nykyaikaisella tynnyritehtaalla oli mielenkiintoista nähdä pieni verstas, jossa kaikki tehtiin käsin. Jokainen tynnyri on yksilöllinen ja niissä näkyy tynnyrintekijän käden jälki. Valitettavasti Unkarilaisten tammitynnyreiden laatu ei ole lähelläkään sitä, mitä Ranskassa valmistetaan, mutta toisaalta ei ole hintakaan. Tynnyreiden laatu ei johdu yksinomaan tynnyrintekijän ammattitaidon tai laitteiden puutteesta, vaan pääasiassa Unkarilaisen tammen laadusta. Unkarilainen tammi on huomattavasti Ranskalaista tammea huokoisempaa ja sen huomasi jokaisessa viinikellarissa missä vierailin. Tammitynnyrit olivat kauttaaltaan kosteita ja paikoittain viiniä pääsi vuotamaan tynnyreiden läpi jättäen pieniä lammikoita kannen ja reunan väliin. Luonnollisesti Unkarilaiset suosivat kotimaista tammea ja osa viinitekijöistä väitti sen sopivan paremmin paikallisiin lajikkeisiin, mutta todellinen syy taitaa olla hinta. Tämä on sikäli naurettavaa, että EU-rahoilla valmistetaan miljoonia ja miljoonia maksavia linnoituksia, mutta sitten säästetään tammitynnyreissä, joista EU olisi maksanut saman verran kuin muistakin kuluista. Ainoana poikkeuksena Apatsagi, josta kerron kohta lisää…
Illalla suuntasin kohti Tokajin kylää, missä oli alkamassa suuret vuotuiset sadonkorjuujuhlat. Katujen varret olivat täynnä erilaisia kojuja, joista sai kaikkea ruuasta vaatteisiin ja tietysti viiniä. Minulla oli tapaaminen Royal Tokajin kojulla, jossa pääsin isännän johdolla maistelemaan heidän viininsä. Royal Tokaji on 20 vuotta vanha yritys, jonka yksi perustajista on lukuisia viinikirjojakin kirjoittanut Hugh Johnson. Valitettavasti Royal Tokajin viinit eivät sytyttäneet, vaan jättivät suuhun vain sokerisen maun. Laadukkaiden jälkiruokaviinien salaisuus piilee siinä, että runsaasta sokeripitoisuudesta huolimatta sokeri ei maistu ja tässä Royal Tokaji ei ollut onnistunut yhtä hienosti kuin kilpailijansa.
Aamulla suuntasin aivan Tokajin keskustassa sijaitsevalle Dobogon viinitilalle. Nykyään perheomistuksessa oleva pieni Dobogon tila on perustettu jo vuonna 1869. Tilan omistaa Izabella Zwack, joka on kuuluisan Unkarilaisen Unicum-yrttiligöörituottajan tytär. Tilat ovat kooltaan vain murto-osa siitä mitä isoilla naapureilla on, mutta viinien laatu on myös aivan omaa luokkaansa. Tilalta löytyi reissun hienoin kuiva Betsek Furmint, jota maistoin useamman vuosikerran rinnakkain. Toinen todella upea viini oli Mylitta, jonka sokeripitoisuus vastaa 5 Puttonyos Aszu-viiniä, mutta vain puolentoista vuoden kypsytys tekee siitä raikkaan hedelmäisen. Lisäksi tilalla valmistetaan todella upeaa sinihomejuustoa, joka oli täydellinen kumppani tilan Aszu-viineille. Hieno aloitus päivälle.
Viimeisenä Tokajin tiloista oli kuuluisa Vega Sicilia ryhmittymän omistama Tokaj-Oremus. Tila on aluperin perustettu jo vuonna 1616, jolloin se tunnettiin nimellä Rákóczi. Alvarezin perhe, joka omistaa Vega Sicilia ryhmittymän, hankki Oremuksen itselleen vuonna 1993. Pablo Alvarez, joka toimii koko konsernin vastaavana johtajana, toimii myös Oremuksen johtajana ja on tehnyt suuria investointeja luoden nykyisen Oremuksen. Tosin kiireisenä liikemiehenä Pablolla ei ole aikaa viettää Oremuksen tilalla kuin päivän verran vuodessa. Oremuksella on 115 hehtaaria viljelyksiä Tokajin alueella.
Oremuksen viinikellarit ovat vaikuttava näky. Sokkeloisten käytävien reunoja peittää tuhannet homeiset pullot vuosikymmenien varrelta. Oremuksen Aszu-viinit, sekä Eszencia ovat ehdottomasti maailman kärkikastia ja mikä onkaan hienompi lopetus Tokajin kierrokselle, kuin 6 Puttonyos Aszu vuodelta 1972. Viini on viettänyt 20 vuotta tammitynnyrissä ennen pullotusta ja on lähes 40 vuoden iässä edelleen nuorekkaan oloinen. Upea viini!
Tokajista suuntasin kohti Egerin viinialuetta, joka tunnetaan pääasiassa surullisen kuuluisasta Egri Bikaverista. Tämä viini oli aikoinaan maailmankuulu tavaramerkki, mutta laman aikana ylituotanto ajoi viinin laadun niin alas, että se pilasi hyvän viinin maineen kokonaan ja osittain myös koko Unkarin viinituotannon maineen. Alueen ongelma on edelleenkin on massatuontanto ja vaikka alueella ollaankin alettu nykyään panostamaan laatuun, tapahtuu muutos liian hitaasti. Alueella viljellään paikallisten lajikkeiden lisäksi Bordeaux-lajikkeita, Zweigeltia, Chardonnayta, sekä viime vuosina myös pieni määrä Syrahia.
Vierailin Egerin alueella tilalla nimeltä Thummerer, joka on perustettu vuonna 1984. Tilalla on nykyään noin 90 hehtaaria viljelyksiä, joista 80% on punaisia lajikkeita. Tila oli juuri rakentanut maan alle uudet valtavat kellaritilat. Suuret kallioon poratut käytävät olivat vielä puolityhjillään, mutta tilalla on suunnitelmat laajentaa toimintaa lähivuosina. Uusi moderni keruukone seisoi tilan pihassa. Rahaa on selvästi sijoitettu, mutta valitettavasti viinit olivat keskinkertaisia massaviinejä, eivätkä erottuneet millään lailla edukseen. Tilan ravintolassa ruoka oli herkullista ja toivonkin, että viinien laatuun panostetaan tulevaisuudessa enemmän tuotannon lisäämisen sijaan.
Seuraavaksi suuntasin kohti Sopronin aluetta, joka sijaitsee aivan Unkarin luoteiskulmassa Itävallan rajalla. Sopronin alueen yleisin lajike on Kekfrankos, jonka viljelyala on kymmenkertainen seuraavana tuleviin Zweigeltiin ja Cabernet Sauvignoniin. Vierailin tuottajalle nimeltä Weninger, jolla on tuotanto rajan molemmin puolin. Weningerilla on pitkä historia viininvalmistuksessa, mutta vasta 30 vuotta sitten viiniä alettiin myydä pulloissa. Sitä ennen viini myytiin pullottamattomana suoraan tankeista. Tila omistaa tällä hetkellä 28 hehtaaria viljelyksiä ja tuottaa 200000-300000 pulloa vuodessa. Aloitin vierailuni Itävallan puolelta Burgenlandin alueelta, jossa maistoin rinnakkain samoista rypäleista tehdyt viinit kummaltakin puolelta rajaa. Valitettavasti yksikään viini ei erottunut millään lailla massasta, eikä tilannetta pelastanut edes kellarista haettu hieman vanhempi vuosikerta. Maistelun jälkeen kävin tutustumassa vielä Unkarin puolen moderneihin tuotantotiloihin, mutta jälleen kerran sain huomata hienojen tilojen olevan vain silmänlumetta, sillä perusasiat tuntuvat olevan pahasti hukassa.
Weningeriltä matkani jatkui todella pienelle Raspin tilalle, jossa nautin myös hyvän illallisen. Viinitila ja ravintola on perustettu 1994 ja kokonaistuotanto on vain 25000 pulloa vuodessa. Raspi uskoo biodynaamiseen viljelyyn ja pyrkii joka asiassa elämään luonnon ehdoilla, niin viinin valmistuksessa kuin ruuanlaitossakin. Raspi ei aio seurata viimeisimpiä trendejä viininvalmistuksessa, vaan viineistä tulee sitä mitä luonto milloinkin tarjoaa. Ravintolasta ei löydy kaupallisia virvoitusjuomia tai mitään muutakaan mitä ei ole itse tehty, vaan ravintola tarjoaa tuoretta vastapuristettua mehua, itse tehtyä leipää ja juustoa. Talon isäntä luennoin pitkään filosofioitaan kierrellessämme pitkin kellareita. Itse viljellyt tomaatit lojuvat kellarin lattialla viinipullojen vieressä ja kaikki tavarat tuntuvat olevan vähän missä sattuu. Ruoka on herkullista ja viinit aitoja ja täynnä luonnetta. Mielenkiintoinen vierailu!
Sopronista matkani jatkuu kohti Pannonhalman aluetta, jota kutsutaan Unkarin Alsaceksi. Alue tuottaa pääasiassa valkoviiniä, mutta pienissä määrissä myös Pinot Noiria. Vierailin alueen kuuluisimmalla viinitilalla, Apatsagilla. Benediktiinimunkit ovat viljelleet alueella viinejä kautta historian, mutta toisen maailmansodan jälkeen viininviljely pysähtyi lähes kokonaan. Munkit kuitenkin haaveilivat pitkään entisen loiston palauttamista alueelle ja vihdoin vuonna 2000 yhteistyössä MKB pankin kanssa perustettiin uudet ja erittäin modernit Apatsagin viinintuotantotilat. Noin 2000 neliön tilat on suunniteltu viimeistä piirtoa myöten niin, että koneiden käyttö viininvalmistuksessa on mahdollisimman vähäistä. Tilat ovat rakennettu kukkulan rinteeseen niin, että kun rypäleet tuodaan tarhoilta viininvalmistamolle, ne saapuvat neljänteen kerrokseen, jossa ranganpoistokone sijaitsee. Ranganpoistokoneesta rypäleet tippuvat painovoiman avulla suoraan kolmannessa kerroksessa olevaan puristimeen, josta mehu jatkaa edelleen painovoiman avulla toisessa kerroksessa oleviin tankkeihin. Näin rypäleet saavat mahdollisimman hellän kohtelun mikä on laatuviinin valmistuksessa erittäin tärkeää. Apatsagin tiloistakin EU on rahoittanut 50%, mutta tämä on ensimmäinen tila, mikä on sijoittanut rahat ainoastaan viininvalmistukseen, eikä kaikkeen muuhun turhaan. Apatsagi oli mm. ostanut varastollisen Ranskalaisia tammitynnyreitä tulevaisuutta varten, sillä rahoitus koski myös tynnyreitä. Samalla rahalla millä normaalisti saisi Unkarilaisen tynnyrin, sai nyt parasta laatua olevia Ranskalaisia tammitynnyreitä. Apatsagin viinit olivat myös huippuluokkaa ja on vaikea nostaa esille yhtä viiniä, sillä kaikki olivat todella laadukkaita. Suomestakin saatava Hemina oli ehdottomasti yksi suosikeistani, mutta Tramini ja Infusio ovat myös maailmanluokan viinejä.
Lopuksi vierailin Budapestissa vielä aikasemmin mainitussa Garamvarin kuohuviinin tuotantolaitoksessa. Garamvarin perhe hankki kellarin itselleen vuonna 1996, mutta siellä on valmistettu kuohuviiniä jo vuodesta 1897. Kokonaan maan alle louhitut 5000 neliön kellaritilat ovat yksinkertaiset ja koruttomat, mutta paikka on jälleen kerran osoitus siitä, että loppujen lopuksi vain viinin laatu ratkaisee. Garamvarin samppanja-metodilla valmistetut kuohuviinit ovat laadultaan erinomaisia ja tyyliltään hyvin lähellä samppanjaa. Näillä tuotteilla Unkaria on helppo nostaa maailmankartalle.
Melkein kahden viikon reissuni oli hyvä lopettaa laadukkaisiin kuohuviineihin. Uskon löytäneeni muutamia jalokiviä, mitkä vielä odottavat kansainvälistä läpimurtoa. Löysin Unkarista useita tuottajia, jotka huikealla laadulla osoittavat sen mihin Unkarissa pystytään, mutta ongelma on edelleen siinä, että suurin osa tuottajista panostavat määrään ja hienojen EU-rahoilla maksettujen linnoitusten rakentamiseen, unohtaen sen mistä viininvalmistuksessä perimmiltään on kysymys. Unkarin viiniturismi on kuitenkin vielä niin lapsenkengissä, että hienoilla kiiltävillä rakennuksilla ei saada aikaa menestyvää bisnestä ellei taustalla ole laadukasta viinintuotantoa, millä päästään kansainvälisille markkinoille. Laatuviinien tekeminen lähtee kuitenkin aina viinitarhoilta ja tämä tuntuu valitettavan monelta unohtuneen. Unkarissa on kuitenkin huikeaa potentiaalia ja ehdottomasti tulevaisuuden viinimaa, joka tulee nousemaan laadulla suurten joukkoon.
