Paistetut pavut

Paistetut pavut eli baked beans, varsinaista slow foodia. Erittäin helppo kasata, aktiivinen valmistusaika alle 15 minuuttia. Ja sitten tunneiksi uuniin. Palkitaanko odotus?

Näillä mennään (alkuperäiset Tanskassa kokatut):

Nämä olivat siis tanskalaisesta supermarketista kerätyt ainekset. Tein tätä Suomeen palattuani kertaalleen, enkä onnistunut mainittavasti. Nyt kuitenkin pientä päivitystä vuonna 2012; mielestäni nyt löytämäni raaka-aineet tuottivat alkuperäisen kaltaisen elämyksen. Alla siis päivitetty lista.

Suomalaistettu ainesosaluettelo (päivitys 14.2.2012):

Casa Fiesta ja Rainbow ovat todella lähellä toisiaan ainesosaluettelon perusteella, joten varmaan jompaakumpaa pari purkkia ajaa saman asian kuin yksi kumpaakin. Jätin suolan pois, koska pavuissa näytti sitä olevan lisättynä.

Tee näin:

  1. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
  2. Pilko sipuli ja makkara.
  3. Sekoita kaikki ainekset.
  4. Kaada mössö uunivuokaan, ei ehkä ihan reunojaan myöten ettei kupli yli.
  5. Ripottele pinnalle kevyesti ruskeaa sokeria.
  6. Peitä vuoka kannella, leivinpaperilla tai foliolla.
  7. Työnnä uuniin neljäksi tunniksi.
  8. Tarkkaile paistosta, ettei pinta pala tai keitos kuivu. Lisää nestettä pari desiä paistamisen puolessavälissä (käytin maustepaprikoiden liemenkin), jos käytät ”leivinpaperikantta” kuten minä tein.

Täytyy sanoa, että tämä iski kyllä omaan makuhermoon. Sopivasti tulinen ja erittäin mausteinen. Sisältää todella kivoja löytöjä paikallisen marketin hyllystä. Makkara yksistään on ihan loistavaa, sokeriruokokiteet erittäin makoisaa tavaraa. Ja peppadew-jutskat, nam.

Tämä olisi oiva lisäke esim. grillimakkaralle tai täyte burritoihin. Ja menee eri helposti sellaisenaankin. Kasvisversion saa yksinkertaisesti jättämällä makkaran pois.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Muuta hyvää settiä